Pitkäperjantaina 06.4.puoli kahdeksan maissa aamulla lähdimme koko perheen voimin hakemaan uutta perheenjäsentä Varkaudesta Black Carambasilta. Pennut syntyivät(4 narttua ja yksi uros) 15.2.
Kolme pentua oli jo haettu aikaisemmin viikolla.
Kotimatkaa jännitin hiukan etukäteen, koska edellisen beussimme kanssa autossa matkustaminen oli hankalaa aina kahteen ikävuoteen asti, koira voi automatkoilla erittäin huonosti.Mutta tämän pennun kanssa ei ollut tietoakaan huonovointisuudesta. Kotimatka sujui pennun nukkuessa erittäin rauhallisesti.
Nyt olemme pääsiäisen pyhät tutustuneet toisiimme ja uuteen ympäristöön. Ensimmäinen yö sujui hyvin , ilman suurempaa ikävöintiä. On ihana todeta, että meillä on reipas,avoin ja ihana beussipentu jälleen perheessämme. Tämän kaverin kanssa on mielenkiintoista ja innokasta jatkaa matkaa eteenpäin.
Onnea ja mukavia hetkiä pennusen kanssa!
VastaaPoistat. Bowwe-siskopuoli ja kuljettaja